sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

19. Ystäväni: Royal-tuote



Yritys: Royal-tuote

Ikä: 6 vuotta

Mistä nimi tulee: Nimen takana on ajatus siitä, että sen alla voi myydä monipuolisesti eri tuotteita ja vuosien varrella valikoima onkin kehittynyt ja laajentunut.

Yrityksen kulisseissa hääräilee: Verkkokaupasta ja tilausten toimituksista vastaa yrittäjä Saija Kaukonen.

Koulutukseni: Olen koulutukseltani tradenomi eli valmistuttuani merkonomiksi jatkoin vielä opiskeluja ammattikorkeakoulussa ja valmistuin sitä kautta markkinointilinjalta tradenomiksi. Valmistumisen jälkeen olin töissä pankissa. Kolmen lapsen jälkeen perustin oman yrityksen ja kangaskaupan lisäksi teen alihankintana paperitöitä maanrakennusalan yrityksessä.

Musiikki, jonka tahdissa on kiva työskennellä: Töissä kuuntelen paljon radiota, tykkään kuunnella erilaista musiikkia.

Mieluisin vuodenaika: Ehdottomasti kevät! Mahtavaa nähdä, kun luonto taas herää eloon talven jälkeen.

Lempivärini: Täytyy sanoa, että keltainen ja ruskea vaikka olenkin värien suhteen aika kaikkiruokainen. Pääasia, että kokonaisuus toimii!

Materiaali, josta pidän eniten: Oma lemppari on ollut jo vuosia joustofrotee ja sitä on omissakin vaatteissa paljon. Hyvänä kakkosena tulee trikoo :)

Kangaskuosi, mikä on sykähdyttänyt: Kyllä se on edelleen PaaPiin Anniinan suunnittelema Linnunrata.

Epäonnisin sattumukseni: Vaikea nimetä yhtä tiettyä, koska aina silloin kun jotain epäonnista sattuu, se tuntuu juuri sen hetken suurimmalta katastrofilta. Mutta onhan näitä vuosien varrella ollut monia, välillä kankaan värit ei vastaa sitä alkuperäistä ideaa ja ajatusta, asiakkaan pakettiin tulee epähuomiossa pakattua väärä tuote tai tuotteessa oleva virhe jää huomaamatta ja se päätyy asiakkaalle. Kaikki nämä tuntuu aina sillä hetkellä epäonnistumiselta, mutta onneksi asiakkaat ovat ymmärtäväisiä ja noviisina monesta asiasta ollaan otettu oppia jatkoa ajatellen.

Haluaisin tavata: Kollegoita eli muita kangaskauppiaita olisi kiva joskus tavata isolla porukalla ja vaihtaa ajatuksia.


Terveiset asiakkaille:
Saat tänään 8.3.2015  -10% alennuksen koko verkkokaupan valikoimasta koodilla ROYAL 
Jännittävää kankaiden yön odotusta kaikille!
http://www.royal-tuote.com/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti