tiistai 15. huhtikuuta 2014

Muotinäytös osa 5: Juhannustakki.

 Koska talvi oli leuto, tietää se yleensä kylmää kesää. Päätimme tehdä takin, koska sille oli tarvetta ja perhostrikoo selkeästi vaati päästä pintaan. Halusimme myös näyttää, että trikookin soveltuu takin ulkomateriaaliksi, vaikka se ei siinä kovin perinteinen olekaan.

Takit yleensä kiristävät ja puristavat jostakin kohtaa ja lasta on vaikea nostaa syliin. Sen vuoksi kokonaan joustava takki on ihan ehdoton keleille, joissa aurinko paistaa ja ajoittain kuumottaa, mutta samalla on koleaa ja lisälämmikettä tarvitaan.

Päällä takissa on joustavaa trikoota ja vuori mustaa neulosta. Kumpikin materiaali joustaa ja hengittää. Viileällä kevätkelillä alle voi pukea enemmän lämmikettä ja kesällä tämä paksuus toimii, kuten vuoritettu huppari eli ei ole liian takkimainen. Hupusta on kesällä hyötyä veneessä ja hyttysparven laskeutuessa juuri omaan illanviettopaikkaan
Kaava on oma eli tuunattu paitaa suurentamalla. Lisää yksinkertaisia takkikaavoja ehdottomasti tarvittaisiin lehtiin.

Täällä postauksella rohkaisemme materiaalien luovaan soveltamiseen. Kuosit ja mukavuus ennen kaikkea :)

Tervetuloa ostoksille Majapuun verkkokauppaan, kurkkaa myös pääsiäiskoriimme. Facebook -sivumme löydät täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti