torstai 26. tammikuuta 2017

Tikkaus ja Tarvike


Tikkaus ja Tarvike on vuonna 2009 perustettu käsityöliike Jämsässä. Valikoimiin kuuluvat trikookankaat, silitysarkit, valmiit silityskuvat, ompelutarvikkeet, nauhat, nyörit, napit ym sekä profiilituotteet ja liikelahjat. Tapahtumassa olen ollut mukana jo muutamia kertoja ja aina on ollut mahtavia öitä.
Tähän Kankaiden yöhön on luvassa tarjouksia niin kankaista kuin tarroista ja ehkäpä jopa tarvikkeistakin. Ja luultavasti saadaan aikaan joku kilpailukin.

Esittelypäivänä (26.1.) saat yli 25€:n tilauksista alennusta 20% koodilla: yö2017. Ja halutessasi voit jättää tilauksen odottamaan tapahtumayötä, ilmoita tällöin lisätietoja kohdassa asiasta. Tällöin maksat vain yhdet toimituskulut.

Verkkokaupan osoite on www.tikkausjatarvike.com
Kaupan fb sivut, https://www.facebook.com/tikkausjatarvike/

Terveiset kaikille Kankaiden yön asiakkaille, vietetään hauska yö. Muistakaa varata evästä jotta jaksatte pikkutunneille saakka.

Muru


MURU® – LUOMUPUUVILLAISIA LASTENVAATTEITA JA MUITA IHANUUKSIA

Kotimainen luomupuuvillainen lastenvaatemallisto Muru® on syntynyt kahden tekstiilisuunnittelijan Anna Etulan ja Rosa Piirosen yhteistyön tuloksena. Mallisto valmistetaan 100% kotimaassa. Neulekangas neulotaan Orivedellä ja tuotteet valmistuvat kotimaisten pienompelijoiden työn tuloksena Suomessa. 

Kotiompelijoiden iloksi myymme ihanan pehmeää ja laadukasta neulosta metritavarana ja tilkkuna. Neuloksesta voi valmistaa lasten ja aikuisten vaatteiden ja asusteiden lisäksi myös mm. tilkkupeittoja ja tyynyjä.

Kankaiden yöhön saamme täydennyksiä suosikkikankaisiimme, jotka ovat olleet pitkään loppu. Pysythän kuulolla!

Kangaskapina

Kangaskapina lähti liikkeelle halusta tehdä vaatteita siten, että se on taloudellisesti järkevää. Siten, etteivät pelkät kankaat maksaisi selvästi enemmän kuin valmis vaate. Se oli se lähtöajatus. Ajatus tuli yrittäjän vaimolta, mutta sitä lähdettiin rakentamaan yhdessä. "Apuna" meillä hääri alkuvaiheessa kaksospojat ja pieni tyttö. Vuosi sitten perheeseen syntyi vielä meidän oma bisnesvauva. Kuusihenkisenä jatketaan yrittämistä. Ensimmäinen palkattu työntekijä tuli taloon noin puolitoista vuotta sitten ja nyt palkkalistoilla on jo viisi henkeä.
Alun perin ajattelimme, että nimi Kangaskapina kuvastaisi haluamme kapinoida kalliita hintoja vastaan. Tässä hiljalleen matkan varrella olemme kuitenkin tulleet siihen tulokseen, että nimi tarkoittaa paljon enemmän. Emmekä kapinoi niinkään mitään vastaan, vaan ennemmin asioiden puolesta. Olemme tekemässä vallankumousta, jossa koko ostamisen tapa muuttuu ja verkkokauppa tulee kiinteäksi osaksi kivijalkaa. Haluamme mullistaa alan koko toimintatavan pitäen hinnat kuitenkin jatkuvasti edullisina. Haluamme koko Suomen kattavan myymäläverkoston verkkokaupan valikoimalla. Haluamme tehdä omia uniikkeja kuoseja, tuoda ulkomailta kankaita ja, jos mahdollista, myydä myös muiden kotimaisten puotien ja suunnittelijoiden kankaita. Haluamme kansainvälistyä ja haluamme löytää parhaat yhteistyökumppanit, suunnittelijat ja työntekijät. Haluamme auttaa muita suomalaisia yrityksiä, jos vain voimme. Haluamme olla suoraan yhteydessä tehtaisiin ja haluamme myydä suoraan kuluttajalle. Haluamme poistaa yhtälöstä keinotekoisesti hintoja korkeina pitävät tahot, kuten saatavuuden rajoittamisella pelaavat tukkurit. Haluamme panostaa asiakaspalveluun (vaikkemme siinä aina 100%:sti onnistukaan). Haluamme tuoda asiakkaillemme lisäarvoa ja hyötyä esimerkiksi ilmaisten kaavojen muodossa. Emme ole vielä perillä, mutta suunta on selvillä.

Jatkossa tulemme siirtämään omaa painopistettämme ympäristöystävällisempään suuntaan, haluamme pelastaa maapallon. Ja pitää silti kankaiden hinnat edullisina. Tämä on vielä vähän suunnitteluasteella, mutta ensimmäinen tämän työn hedelmä on oma luomutrikoosarjamme. Jatkoa seuraa.

keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Juhokusti


Juhokusti - lapsille ja lapsenmielisille!

Meiltä löydät mm. hyvän valikoiman laadukkaita kudottuja nauhoja!

Tänään 25.1.2017 kaikki tilaukset ilman toimituskuluja ja
kaikkiin yli 10euron tilauksiin laitamme mukaan myös yllätyslahjan!
Tervetuloa!

www.juhokusti.fi

Royal tuote

Royal-tuote vaihtoi omistaa 28.2.2016 ja viettää siis pian 1-vuotis synttäreitä uudella omistajalla. Liike toimii pääosin netissä mutta saa tulla myös käymään "kaupassamme" joka on kotonamme, Valkelassa. Sovithan vaan käynnin etukäteen. Ensimmäinen vuosi meni ehkäpä hieman opetellessa mutta nyt on tulossa monia uusia juttuja, myöskin kankaiden yöhön

Anna Lintu
Royal -tuote

www.royal-tuote.com


ILOinenKettuLiini

Hei =) 

Olen Susan Ruokolainen ja pyöritän ILOista KettuLiinia. Minulla on pieni työtila/ompelimo ja neljän yrittäjän kanssa yhteinen pieni kauppa Oulun Alakylässä nimeltään HuruShop. Olen myös osakkaana Osuuskunta AittaPuttiikissa Oulun torinrannassa ja pyöritän ILOisen KettuLiinin nettikauppaa ja  näissä molemmissa myydään ILoisen KettuLiinin vaatteita, kankaita ja suomalaisia Harjun ja Orneuleen resoreita.
Vaatteiden kuosikuvat ovat lahjakkaiden Oululaisten Leena Rengon ja Annika Nykäsen käsialaa, koska haluan nostaa esille Oululaista paikallista osaamista. Suunnittelen ja ompelen kaikki vaatteet itse ja myytävien vaatteiden kankaat pesen aina ennen ompelua, jotta valmiina vaatteena kutistuminen olisi mahdollisimman vähäistä. 


Yritykseni  tarkoitus on tuoda yksilöllisiä ja laadukkaita vaatteita ja ompelun ILOa ihmisten arkeen.
Kankaiden yössä on nettikauppa on pullollaan tarjouksia niin kankaista kuin vaatteista ja tietenkin kangas UUTUUKSIA, eli jäähhän kuulolle!

Minun päivänäni 25.1 kaupassani on postikulut 3€!

http://www.iloinenkettuliini.fi
https://www.facebook.com/iloinenkettuliini
http://www.aittaputtiikki.com
https://www.facebook.com/HuruShoppi

ILOisin Terveisin Susan

tiistai 24. tammikuuta 2017

Ommellinen








Loppukesästä 2016 alkaen Ommellinen on jatkanut Pehemiän upeiden kankaiden tarinaa. Muutaman vuoden tiivis yhteistyö näiden kahden yrityksen välillä jatkuu nyt Ommellisen katon alla.

Jännityksen ja ilonpisaroiden siivittämänä olemme rakentaneet kokonaisuutta, jonka toivomme tuovan paljon hymyä myös teidän päiviinne. Uskomme vahvasti ajatukseen, että ”yhdessä tullaan paremmaksi” ja toivomme jatkossa enemmän yhteistyötä myös teidän asiakkaiden kanssa.

Meidän tiimille Ommellinen on yhdessä tekemistä, oivalluksia, naurua ja hersyvää huumoria. Tekeminen tuntuu aidosti hyvältä ja toivomme tämän välittyvän myös teille!

Joskus leikki on työstä kuitenkin kaukana ja nyt ihan tosissamme pohdimme, mitä mukavaa meille ensimmäiseen kankaiden yöhön teille mahdollisesti jo ”useamman yön kokeneille” keksisimme :)!

Ommellinen odottaa yöltä positiivista heittäytymistä meiltä, muilta yrittäjiltä sekä teiltä. Tulemme varmasti tarjoamaan hyviä kangastarjouksia, kustomoituja sikoja säkissä sekä muutamia uusia kuosikauneuksiakin. Hulluja ideoita saa myös ehdottaa ;).

Ommellisen löydät täältä https://ommellinen.fi/

Facebooksivuja meillä on kaksi. Täällä seikkailevat kankaat https://www.facebook.com/pehemia/ ja täällä https://www.facebook.com/ommellinen/ näistä kankaista valmistetut vaatteet.

Lähtölaskenta yöhön on jo alkanut, oletko valmis?

Yötä odottaen, Liisa <3

Jyväskylän kangaskauppa


Tervetuloa Jyväskylän Kangaskaupan Kankaiden Yöhön!

Kankaiden yönä tarjoamme mm:
- yllärikasseja (sisältää myös kassin) alkaen 6,00€/m
- kaikki villat -20% tarjouksessa
http://www.jyvaskylankangaskauppa.fi/kangastarjoukset

 
Lisäksi verkkokauppaamme tulee erillinen Kankaiden Yö kategoria, josta löytyy kaikki Yöhön liittyvät tarjoukset.
Muita tarjouksia löytyy Facebook sivuiltamme sekä KY Facebook sivuilta:
https://www.facebook.com/jyvaskylankangaskauppa
 





Olethan jo meidän uutiskirjeemme tilaaja?
Tilaamalla uutiskirjeen (ilmestyy n. parin kk:n välein) saat tietoa uutuuksista, tarjouksista sekä mahdollisista postikuluttomuuksista.
Uutiskirjeen voi tilata verkkokaupan sivun alareunasta (joka sivulla alalaidassa).
http://www.jyvaskylankangaskauppa.fi/
Varaudu Kankaiden Yössä normaalia pidempään toimitusaikaan.


Tervetuloa shoppailemaan!
t. Jyväskylän Kangaskaupan työmyyrät

maanantai 23. tammikuuta 2017

Verson puoti

Verson puoti on vuonna 2010 perustettu yritys. Vuoden 2013 joulukuussa avasimme verkkokauppamme. Toimimme alkuun kotipihallamme olevassa ”puodissa” ja nyt vuoden 2017 alussa muutimme uusiin avarampiin tiloihin Kempeleeseen. 

Uusissa tiloissa haluamme palvella asiakkaita entistä paremmin. Jatkossa meidän myymälästä löydät myös jonkin verran perusompelutarvikkeita. 

Valikoimastamme löydät yksilölliset ja värikkäät kuosit moneen makuun. 

Suunnittelijoinamme meillä on ihastuttavia ja lahjakkaita suomalaisia nuoria suunnittelijoita. 

Tervetuloa mukaan kanssamme kankaiden yöhön perjantaina 27.1 alkaen klo 20.00. 

Luvassa varmasti mieleenpainuvia tarjouksia ;)
 
 

Koot.fi

on verkkokauppa, jonka takana on yritys savosta, Varkaudesta; KatiK design.
Yritys työllistää kaksi henkilöä; sisarukset Katin ja Lauran, neljännen polven ompelevat naiset.


Alunperin olimme pelkkä kangaskauppa, sittemmin suuntimet on käännetty enemmän vaatetuotannon puolelle. Tuotemerkkimme on EHTA. Vaatteet ommellaan Suomessa ja oman myymälän ja verkkokaupan lisäksi löydät jo jokusen jälleenmyyjänkin pitkin Suomea.

Kankaat tulevat joko Suomesta tai Euroopasta, tällä hetkellä Puolasta. Mutta yhtä lailla molemmista ne tulevat luomuna.
Puuvilla josta kankaamme kudotaan, on luonnonmukaisesti viljeltyä, jonka kasvatukseen ei ole käytetty mitään myrkkyjä tai haitallisia torjunta-aineita. Eli puuvilla on valmistettu ja värjätty GOTS-standardin mukaisesti.
Haluamme erottua joukosta välillä hiukan erikoisillakin kuoseilla, jotka varmasti poikkeavat muista, joten vastaamme itse kuosisuunnittelusta, tai ostamme palvelun muutamalta luottopiirtäjältä Suomesta.

Kankaiden Yössä tykkäämme järkätä ohjelmaa, heittää extrahyviä salamatarjouksia joissa nopeus on valttia ja hullutella muutenkin.
Ehdotuksia illan kulusta otetaan oikein mielellään vastaan, olemme molemmat illan ajan tavoitettavissa ja vastaamme koko ajan kysymyksiinne. Seuraamme Kankaiden Yön facebook-sivua, sekä omalta face-sivultamme voit lähettää yksityisviestiä.

Jännittääkö teitä jo - meitä jo vähäsen ;)

ps. Tänään tulleisiin tilauksiin pakataan ylläripaloja mukaan, kun muistat kirjoittaa kommenttikenttään: KANKAIDEN YÖ.


Kati & Laura