sunnuntai 6. lokakuuta 2013

23. Ystäväni: Juhokusti


Yritys: JUHOKUSTI

Ikä: Yrityksen ikä virallisesti kolme vuotta, Juhokustin varsinainen syntymävuosi tuntematon mutta sijoittuu todennäköisimmin 2000-luvun alkuvuosiin (syntymäpaikka Viro)

Lempinimi: JiiKoo

Ihmiset Juhoskustin takana: Juhokustin väki

Mistä pidät eniten: Juhokusti tykkää kovasti muista kilpikonnista, myös ihan oikeista kilppareista! Samoin Juhokustin väki - yllätys, yllätys! Lisäksi suuri fanitus on muita pehmoleluja ja etenkin koaloita kohtaan joita toimistoltamme löytyy useampi kymmenen!

Mitä inhoat: Inhoamme sitä että lasten ei anneta olla lapsia, saati että aikuinen ei saisi olla lapsenmielinen edes joskus!

Mitä harrastat: Harrastamme vaateiloittelua, kippokuppeilua, pehmoleluilua, herkuttelua, mielenpiristelyä ja tarpeen tullen pyllynpuristelua.

Lempivärisi: Juhokustin lempiväri on kirjava mutta väen kesken jakauma on ruskea, vihreä ja punainen, koalanharmaata unohtamatta.

Lempikangasmateriaali: Juhokustin materiaali on puuvilla (kuvassa etummainen on herra itse) joten täytynee valita se. Muutoin suosimme eritoten trikookankaita!

Inspiraation lähde: Suklaa ja hyvä mieli.

Mieleesi jäänyt kangas ja miksi: Juhokustin "emon" hääpukukankaat ovat jääneet mieleen vuodelta 2007. Jäämäpaloista kun on jälkikäteen tehty yhtä jos toista.

Mitä ompelit viimeeksi: Liivimekon.

Hauskin muistosi: Hauskinta muistoa on vaikea eritellä mutta ehdottomasti paras muisto liittyy Juhokustiin. Olimme sateisessa Tallinnassa ja kuljimme ohi torikauppiaan. Takaisin päin hotellille kulkiessa menimme samaisen kauppiaan ohi uudemman kerran mutta pakonomainen tarve sai kääntymään ja pelastamaan Juhokustin karmealta vesisateelta hotellin suojaan. Ensikohtaamisesta se kaikki sai alkunsa ja se oli menoa sitten. Uusi, rakastava koti löytyi Joensuusta, Pohjois-Karjalasta. Jälkikäteen Juhokustille on löytynyt myös Morsian sekä pieni poika joka on ihan isänsä näköinen :)

Hauskin kommellus: Olimme kuvaamassa viime kesänä ulkona tuotteita, mukana luonnollisesti myös Juhokusti itse. Kuvaussessiota lopetellessa huomasimme että naapurin kilpikonna oli karannut tontillemme ja tyytyväisenä otti nokosia Juhokustin kainalossa. Onneksi huomasimme Vertin ajoissa!

Toiveammattisi: Kilpikonnan- ja koalanhoitaja

Tämä tarjous voimassa Vain Tänään 6.10.2013:
Koodilla JUHOKUSTI saat tilauksesi ilman postikuluja!
Lisää koodi alennuskoodikenttään. Alennusta ei hyväksytä jälkikäteen!
Tervetuloa tutustumaan valikoimaamme!
www.juhokusti.fi

PS. Ei yhtään ole pahaksi omata sitä lapsenmielisyyttä vaikka ikää olisi minkä verran tahansa!

34 kommenttia:

  1. Avasti estää pääsyn Juhokustin sivulle, sieltä hyökkäävän troijalaisen takia..?

    VastaaPoista
  2. Minulle tulee sama varoitus, ei päästä sivuille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos molemmille ilmoituksesta. Laitamme sanan eteenpäin Juhokustin väelle.

      Poista
    2. Kiitos molemmille ilmoituksesta. Laitamme sanan eteenpäin Juhokustin väelle.

      Poista
  3. Sama ongelma, kokeilin kaksi kertaa : (

    Auttaisiko jos tähän sivuun Juhokusti laittaisi ite suoran linkin sivuillee.

    T. Kukkuu

    VastaaPoista
  4. Minä ainakin pääsen kännykällä juhokustin sivuille. En vaan tiedä mistä kirjainta alkais etsiä kun firmassa ei myydä kangasta laisinkaan. Ja sivuja on sivan mahdottoman paljon!

    VastaaPoista
  5. Hei! En tiedä minkä linkin kautta olette verkkopuotiimme yrittäneet mennä (se oli nähtävästi poistettu jo tuosta otsikostamme) mutta linkki http://www.juhokusti.fi pitäisi toimia ihan moitteetta. Sivut on tarkistettu moneen otteeseen eikä siellä ole hyökkäämässä ei troijalaista eikä muutakaan haittaohjelmaa! Vaikka Avasti herjaisikin (mitä suuresti ihmettelemme, teknisen tukemme tarkistusten jälkeen) niin voit siitä huolimatta huoletta jatkaa verkkokauppamme sivulle.

    sunnuntaiterveisin
    Tiia / Juhokusti

    VastaaPoista
  6. Eikös sitä ole jossain lukenut että ompeluaiheisilla sivuilla keskimäärin kirjaimet löytyvät!

    VastaaPoista
  7. En mä ainakaan löytänyt ompelutarvikkeista, vaikka mielestäni kävin ne kaikki läpi... Aika turhauttava tämä tämänpäiväinen tehtävä.

    VastaaPoista
  8. Löysin minä ainakin!

    VastaaPoista
  9. Joo, nyt löysin minäkin! Ärsyttävää silti, kun ei ollut mitään vinkkiä, ja piti vain alkaa kahlata sivuja läpi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös se ole koko kilpailun ideakin: että me tutustumme kirjainta etsiessämme mukana oleviin yrittäjiin ja heidän valikoimiinsa.

      Poista
  10. Noh noh anonyymit, pitäähän sitä välistä olla jotain haastettakin. ;) palkinto on kuitenkin sen arvoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sellainen ole hyvä haaste, että pitää selata kaikki kymmenet sivut läpi, jotta löytäisi kirjaimen! Hyvä haaste on sellainen, että siinä on joku vinkki, jonka ratkaisemiseksi pitää hieman hieroa älynystyröitä, ja sitten suunnistaa oikeaan paikkaan.

      Poista
  11. Mun mielestä osa on ollu ihan liian helppoja joten tykkään että on vähän haastettakin. Mutta kuka tykkää mistä tykkää. Voihan nämä kahlata läpi joku toinenkin päivä jos ei tänään ehdi! Mullakin on pari kauppaa vielä läpikäymättä.

    VastaaPoista
  12. Hmm.. kone ei suostu päästäämään edelleenkään sivuille. En viitsisi poistaa virusohjelmia käytöstä tämän takia. Eipähän ainakaan löydy liian helposti ;)

    Ja aiemmin olen päässy ihan normaalista Juhokustin sivuille, mutta nyt ei vain onnistu.

    VastaaPoista
  13. Eipä onnistu Avastin kanssa sivuille pääsy eikä anna edes kiertää. Ilmoittaa että troijalainen on estetty. Omituista, ei mullakaan aiemmin ole sivun kanssa ongelmaa ollut.
    -Mervi

    VastaaPoista
  14. Ei pääse sivuille edelleenkään. Oon kokeillu eri selaimilla, aina sama ongelma. Webpage is not available... Ja sit avastilta tulee virusvaroitusta, eikä päästä sivuille ollenkaan. Ei siis ole edes mahdollista valita sivulle menoa joka tapauksessa varoituksen jälkeen, vaan avast blokkaa sivut kokonaan liian vaarallisina. Toivottavasti ongelma ratkeaa ja sivuille pääsisi tässä joskus edes.

    VastaaPoista
  15. Sama ongelma täälläkin, ei pääse sivuille kun Avast blokkaa ja ilmoittaa troijalaisesta. Enkä kyllä poista virusohjelmia koneelta tämän takia.

    VastaaPoista
  16. Täällä myös sama ongelma. Sivuilla olen aiemmin käynyt, ja hyvin on toiminut, mutta nyt ei sitten onnistu..

    VastaaPoista
  17. Lukuisien nettikommenttien mukaan Avast!:lle on tavallista ilmoittaa aiheettomasti web-sivustojen turvallisuusongelmista. Tästä linkistä voitte tarkistaa että sivumme on puhdas: http://sitecheck.sucuri.net/results/www.juhokusti.fi
    Olemme tiedottaneet Avast!lle asiasta mutta valitettavan todennäköistä että asian korjaantuminen menee pitkälle ensi viikolle. Muiden virustorjuntaohjelmien kanssa ei ole kyseistä ongelmaa ollut joten pahoittelemme meistä riippumatonta ongelmaa.

    VastaaPoista
  18. Vinkatkaa nyt joku. Yhteys hidas ja akkukin loppui.Klikkasin jo tutitkin.

    VastaaPoista
  19. No jätetäänpä sitten nuo sivut suosiolla väliin ja arvataan tämä kirjain lopussa! En myöskään poista virusvaroituksia tämän takia.Kännykällä pääsisin,mutta kun ei edes vinkkiä voi antaa kauppias niin pitäköön puljunsa!

    VastaaPoista
  20. No minulla ei tullut eilenkään mitään varoituksia vaikka käytän Avastia.Harmittaa tällainen kauppiaan puolesta.

    VastaaPoista
  21. Nyt minullakin sivut toimivat normaalisti! Hyvä juttu :) Ja toisaalta hyvä, että tällainen probleema selvisi nyt, eikä vasta kankaiden yönä.

    VastaaPoista
  22. Sivut toimii taas, mutta kirjaimen löytymisessä pitää kyllä olla hieman tuuria mukana, kun ilman vinkkiä lähdetään kahlaamaan tuotteita läpi. Kannattaa kuitenkin aloittaa lähinnä kankaita olevista tuotteista. :) Mut tietääpähän ainakin mihin kauppaan ei tarvii kankaiden yönä tulla, kun eihän täällä oo ees kankaita myynnissä!

    VastaaPoista
  23. Palasin etsimään kirjainta, kun sunnuntaina en pääsyt sivuille. Googletin juhokustin ja se antoi antiikikaupan osoitteen www.juhokusti.fi takaa. Kokeilin uudestaan juhokusti + nauhat. Välimuisti löysi linkin mutta ilmoitti yrittäessäni sivuille, ettei sivua ole olemassa. Oikeesti? Kävin pikaisesti juhokustin sivuille maanantaina iltapäivällä ja silloin toimi moitteettomasti.

    VastaaPoista
  24. En pääse minäkään juhokustin sivuille :( Avast minullakin herjaa, enkä tiedä miten sen saisi kierrettyä. Onpa harmillista kun alkaa olla kiire kirjainten metsästyksen kanssa!

    VastaaPoista
  25. Kiitos Milja että ilmoitit asiasta. Tuo edellinen kerta korjattiin Avastin toimesta heti ensimmäisenä arkipäivänä ja kuten kovasti toivoimme. Mitä ilmeisimmin sama vika on heidän päässään palannut ja olemmekin olleet siitä jo tänään Avastiin päin yhteydessä - ongelma ilmenee siis ainoastaan Avast virustentorjuntaohjelman kanssa, ei muiden! Sivuillamme ei ole viruksia, troijalaisia eikä muitakaan haittaohjelmia vaikka Avast niin väittäisikin. Meillä on ollut sama verkkokauppapohja jo muutaman vuoden ja aiemmin ei ole ollut mitään ongelmaa. Kun tätä viimeksi selvitettiin ensimmäisen kerran silloin pari viikkoa sitten Avastin kanssa niin kovasti pahoittelivat mutta kävi tuolloin ilmi että vastaavia tapauksia oli muitakin samaan aikaan. Korjasivat virheensä heti seuraavana arkipäivänä. Tämä on todella harmillista kauppiaan puoleltakin, saati asiakkaan. Olemme kovin pahoillamme asiasta.

    terveisin
    Tiia / Juhokusti

    VastaaPoista
  26. Hei, minulla ei herjaa mitään mutta avaa vaan tyhjän sivun. Avastia tällä koneella ei ole vaan f-secure. :(

    -Sari

    VastaaPoista
  27. avast! herjaa joo edelleen :( Harmi, kun jätin tän kirjainten metsästyksen näin viime tinkaan.

    VastaaPoista
  28. Avast!:lle on ilmoitettu aiheettomasta tietoliikenteen häirinnästä jo eilen ja jokapaikka hiuksista varpaita myöten ovat sormet ja muutkin paikat ristissä toivomassa että hoitaisivat asian vihdoin kuntoon ja meidänkin sivumme toimintaan heidän ohjelmansa kanssa. Me emme valitettavasti pysty asialle tekemään muuta kuin heille raportoimaan tästä taas uudemman kerran. Olemme kovin pahoillamme. Kyse on siis todellakin aiheettomasta Avast!-viruksentorjuntaohjelman blokkauksesta eikä sivuillamme ole edelleenkään mitään haittaohjelmia.

    Tiia / Juhokusti

    VastaaPoista
  29. Heidän vuoksi joilla on Avast! käytössä eivätkä verkkopuotiimme pääse vielä sisään - olemme tehneet poikkeuksen Aarteenmetsästyksen suhteen ja kirjain on löydettävissä nyt piilotettuna myös facebooksivuiltamme: https://www.facebook.com/pages/Juhokusti/161044080613490
    vinkillä "missähän ne kuvat on"?

    terveisin
    Tiia ja muu Juhokustin väki

    VastaaPoista