lauantai 19. huhtikuuta 2014

Muotinäytös osa 15: Lompakoita tilkkusista.


Lapsilla oli tarvetta pienille kukkaroille ja minä halusin käyttää uutta ruudullista vinonauhaa ompeluksiini. Kuin tilauksesta tuoreimmassa Cotton Time -lehdessä oli piirretty ohje vetoketjullisen lompakon työvaiheista. Vetoketjun ja vinonauhan kiinnitys lompakon reunaan veisi aikaa ja kysyisi kärsivällisyyttä, mutta voisi estää isompien paperirahojen hukkumisen. Siispä tuumasta toimeen!


Koska en käyttänyt valmista kaavaa, sain suunnitella lompakon sisustuksen itse. Vetoketjullinen kolikkopussi toisella puolella sekä pari taskua seteleille ja korteille toisella puolella riittäisivät hyvin. Mitat määräsi ulkoreunaan ommeltavan vetoketjun pituus. Kankaat, vetoketjut, vinonauhat sekä silitettävä tukihuopa löytyivät Nappikauppa Punahilkan hyllystä.


Ensimmäisen pikkupojan lompakon ompelin Cotton Time -lehden kuvien mukaan. Muutamat yksityiskohdat kaipasivat kuitenkin hienosäätöä ja seuraavana vuorossa olevaa isosiskon lompakkoa varten jouduin etsimään lisäohjeita. Hakusanoilla "zip around wallet" ja "zip around organizer" löytyikin hyödyllisiä vinkkejä. Toinen lompakko onnistui paremmin, mutta kolmatta varten etsin silti vielä tarkempia ohjeita. Löysin etsimäni ja rivien välistä luin, että muutkin olivat onnistuneet vasta yrityksen ja erehdyksen kautta. Kolmannella kerralla kaikki palaset asettuivat paikalleen ja minäkin sain uuden kesäisen lompakon!



Iloista kesän odotusta ja innostavia ompeluhetkiä!



Toivottaa



Tuulia

3 kommenttia:

  1. Voi kun löytyisi suomenkielinen tutoriaali tälläisen tekoon niin minäkin uskaltaisin yrittää

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neljäs lompakko on vielä ompelematta, joten voisin yrittää kuvata vaiheita sitten samalla, kun ompelen!

      Poista